Blogin kirjoittaminen voi olla vaikeaa, jos ei löydä sanoja kuvaamaan asioita, joita on nähnyt ja kokenut. Nyt on sellainen tilanne, omaksi onnekseni.
En voi muuta kuin sanoa, että maailmassa ei voi olla kauniimpaa ja maagisempaa paikkaa kuin Landmannalaugar. Sinne päästäkseen täytyy ajaa kivisiä, kiemurtelevia teitä, ylittää autolla joki ja toivoa, ettei sumu yllätä kesken matkan. En meinannut ajaa ulos tieltä kuin kerran. Ja joenylitykseen patistin takapenkiltä toisen kuskin. Perille pääsimme - ja millaiseen paikkaan!
Neljän tunnin vaelluksella näimme mintun- ja kirkkaanvihreitä kiviä, kuin vesiväreillä laveerattuja vuorenseinämiä, kirkkaanpunaisena hehkuvia kivilaaksoja, joissa virtasi lämpimiä puroja ja vesiputouksia, kiipesimme pikimustan vuoren huipulle, ylitimme suuren laavakentän, josta nousi tummia laavapylväitä, seisoimme keskellä valkokeltaista, höyryävää vuorenrinnettä ja päätimme matkan alastonuinnilla luonnon kuumassa lähteessä, keskellä ei mitään. Äh, en osaa pukea sanoiksi sitä kauneutta, jonka keskellä olimme.
Paluu lähemmäksi ihmisasutusta sujui parin tunnin ajolla pilkkopimeässä, mutta onnistuimme pääsemään jouluvaloilla koristeltuun majapaikkaan viettämään laatuaikaa nuudeleiden kanssa. Seuraavana päivänä muun muassa sönkötin islannin, ruotsin ja jonkun itsekeksimäni kielen sekoitusta vanhoissa maanalaisissa luolissa, jonne meidät päästänyt maatalon emäntä ei englantia osannut. Ymmärrykseni oli hieman omaa ulosantiani sujuvampaa. Yritimme myös löytää kaunista vesiputousta tuloksetta ja ajelimme upean Heklan tulivuoren lähistöllä auringonpaisteessa. Sitten vielä seikkailimme tiemme Þingvellirin kauniisiin maisemiin ja takaisin autovuokraamolle, jonka pihassa mainoksena laadukkaista menopeleistä on rivi täysin romuttuneita jeeppejä.
Voisi siis sanoa, että viikonlopun roadtrip oli varsin onnistunut. Mukana vaihtarien vahvistuksena oli odotettu vieras Suomesta, joka viihtyy luonani vielä maanantaihin. Se tarkoittaa, että uutta roadtrippiä pukkaa jo perjantaina.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti