Ehkä on ihan hyvä, että välillä myrskyää niin kuin eilen. Niin, että tuntuu siltä, että jos tuulisi yhtään kovempaa kävisi kuin Maija Poppaselle, tosin ilman sateenvarjoa. (Eikä ainakaan leffaversiossa muistaakseni satanut vaakatasossa lunta tai vettä.) Koska silloin ainakaan ei tule kiire yliopistolle, jos ainoa toive on päästä sisätiloihin mahdollisimman pian, mieluiten vähän juosten.
Koska kun aamu on kirkas, tyyni ja lämpötila siedettävä, matka kotiovelta luennolle voi olla harvinaisen pitkä. Kun pysähtyy katsomaan aamuvenyttelyjä tekeviä kissoja, silittämään niitä katteja, jotka uskaltautuvat lähelle ja varmistamaan, ettei yksi uhkarohkeista jää auton alle. Kun pysähtyy ihastelemaan lammen jäällä nukkuvia joutsenia, niiden takana nouseva, punertava aurinko.
Yliopistolla luontohavainnot jatkuivat paperilla. Opintoni kun pyörivät poliittisen historian ympärillä ja Islannin Venäjä on turska: kalastus vaikuttaa ja on vaikuttanut melkeinpä kaikkiin tätä maata koskeviin ulkopoliittisiin päätöksiin. Surkea aasinsilta, tiedän, mutta onneksi sillassakin on aasi luontoteemaan liittyen. Ja aasinsiltaan on syynsä: nyt kun olen tähän kirjoittanut pari sanaa opinnoistani, voin hyvillä mielin lähteä uimaan sen sijaan, että kirjoittaisin esseetä, jonka deadline uhkaavasti lähestyy, eikö vain?
Muuten, tyynestä ja aurinkoisesta säästä huolimata voisi muistaa, ettei tämä ole normaalia ja sopia jatkossa tapaamiset jonnekin muualle kuin Hallgrímskirkjan eteen, Reykjavíkin tuulisimmalle paikalle. Eilisestä viisastuneena.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti