Kun tänään aamukahdeksalta kiirehdin yliopistolle parlamenttitalon ohi, taisteli sen edustalla myrskytuulessa yksinäinen pinkki ilmapallo takertuneena puuhun. Puun edessä oli iso kasa tuhkaa, mutta painepesurit olivat puhdistaneet jo suurimman osan parlamenttitalon julkisivusta. Kananmunankuoria oli kadulla vielä siellä täällä ja ikkunoista muutama rikki.
Eilen illalla oli aukiolla arviolta 8 000 ihmistä osoittamassa mieltään. Ja mainittakoon, että islantilaiset eivät ole ahkerimpia barrikadeille nousijoita. Lukuun ottamatta viime päivien mielenilmauksia, parlamenttitalon edustalle kokoonnutttiin viimeeksi suurella joukolla vuoden 2009 tammikuussa, jolloin kyyhötys kylmässä palkittiin hallituksen erolla. Joten ärsytyksen täytyy hipoa taivaita, että kaduille mennään. Ja millä raivolla.
Kun kävelin yliopistolta kotiin, kuulin valtavaa melua keskustasta. Myöhemmin oli sitten pakko lähteä katsastamaan, mitä aukiolla oikein tapahtui. Aika paljon. Keskellä parlamenttitalon edustaa roihusi puistonpenkki, ilotulitteita räiskyi ilmassa, ihmiset hakkasivat metallitynnyreitä peltiputkilla, parlamenttitalon julkisivu oli valkoisena kananmunista. Mummo heilutti kävelykeppiä ja huusi megafoniin. Ja muutamat turistit söivät tyynesti illallistaan viereisessä hotellissa ja seurasivat ikkunasta viinilasi kädessä, kun kananmunat lentelivät mellakkapoliisien pään vierestä.
Mielenosoittajilla ei tiettävästi ole muuta yhteistä syytä kokoontua kuin yleinen turhautuminen. Hallitus oli parlamenttitalon sisällä pitämässä syysistuntoa. Islantilainen poika kurssiltani kertoi kysyneensä peltiämpäriä takoneelta kansalaiselta, miksi hän osoittaa mieltään. "En tiedä", oli kuulunut vastaus paukutuksen keskeltä. Aukiolla heilui tuulessa niin Che Guevaran kasvot, Islannin lippu kuin natsisymbolikin. Osa oli paikalla vain uteliaisuuttaan, kuten minäkin.
Syy mielenilmaukseen suurimmalle osalle lienee kuitenkin toistaiseksi toteutumattomat velkahelpotukset tavallisille ihmisille. Ne olivat nykyisen hallituksen suurimpia vaalilupauksia, sillä 14 prosenttia kotitalouksista ei kykene selviytymään veloistaan.
Maanantaina ennen kahakoita olin luennolla Islannin talousromahduksesta. Luennoitsija ei ollut huolissaan niinkään taloudellisista ongelmista kuin poliittisesta kuohunnasta. Tämä osoittautuikin sitten illan mittaan ajankohtaiseksi asiaksi. Mitä jos hallitus eroaa? Itsenäisyyspuolue johti Islannin talouskuplaa, uusi hallitus ei ole pystynyt Islantia ahdingosta nostamaan. Tuleeko Islannin johtoon jokin politiikkaa parodioiva puolue, kuten Reykjavíkin pormestarin valinnassa kävi, koska muita vaihtoehtoja ei vain ole? Olisiko se hyvä vai huono asia? Muuten, tuo pormestari ja koomikko Jón Gnarr, josta elokuussa tännekin kirjoitin, on nyt tatuoinut edustamansa Reykjavíkin vaakunan käsivarteensa.
Aukiolla seistessäni tuli mieleen, että kerrankin olisin voinut olla kotona katsomassa lempitelevisiokanavaani. Se seuraa parlamentin kokoushuonetta, 24 tuntia vuorokaudessa, yhdestä kuvakulmasta. Ihan kiva huone, mutta nyt siellä olisi voinut olla jopa ihmisiä, ehkä hermostuneita sellaisia. Tähän mennessä olen nähnyt vain tyhjiä penkkejä. Tosin kyllä sekin monet tosi-tv:t voittaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti