Oli paras road trip ikinä. Itse asiassa paras matka koskaan.
Söin (Islannin parasta) jäätelöä jäätävässä tuulessa lapaset kädessä. Ajoin ostoskärryillä keskellä yötä autiossa, yhdessä Islannin suurimmista kaupungeista. Uin kirkkaansinisessä, höyryävässä vedessä auringon laskiessa. Näin niin paljon upeita, jatkuvasti vaihtuvia maisemia, että tuntui kuin olisin ollut matkalla kuukauden. Ihailin revontulia pimeällä pellolla viinipullon ja parhaan seuran kera. Kävin yökävelyllä Eyjafjallajökullin vieressä. Liikutuin seistessäni upean vesiputouksen takana auringon paisteessa. Ajoin ensimmäistä kertaa automaattivaihteilla ja aiheutin muille matkustajille traumoja ajolinjoillani. Söin paljon leipää, pastaa ja yhden espanjalaisen omeletin. Ihmettelin joka päivä tuuriamme, kun aurinko paistoi. Kävin penismuseossa. Näin valaita. Söin lounasta mustalla rannalla. Meinasin mennä mereen uimaan mutta en uskaltanut. Kuuntelin täysillä autoradiota ikkunat auki. Tanssin hostellin nurmikolla kasarihittejä. Ihailin kanssamatkustajan lampaanlaskumissiota (1632, tosin kaikkia ei ehtinyt laskemaan). Näin tuttuja keskellä ei mitään. Kiipesin tulivuoren huipulle. Taistelin hyttyslaumaa vastaan. Nauroin paljon. Totesin joka päivä, että elämä on ihanaa.
Nyt on sosiaaliturvatunnus hukkunut byrokratian syövereihin, yliopiston kurssi-ilmoittautuminen ei onnistu ilman sitä ja olen muuttanut kahdesti kahdessa päivässä. Mutta ei se mitään. Ihanilla muistoilla kestää pienet vastoinkäymiset.
maanantai 30. elokuuta 2010
tiistai 24. elokuuta 2010
Pois (taas)
Ehdinpä olla täällä Reykjavíkissa peräti kaksi päivää ja nyt on aika taas vaihtaa maisemaa. Tiedossa on kolme jeeppiä, 15 vaihtaria kahdeksasta eri maasta (jos nyt oikein laskin), kuusi päivää, noin 3300 kilometriä ja kierros koko saaren ympäri. Huh! Sitten alkaakin jo koulu.
Tänään on haettu virastosta sosiaaliturvatunnusta, mikä sujui paljon odotettua nopemmin, etsitty makuupusseja, jotka olivat paljon odotettua kalliimpia ja ihmetelty säätä, joka oli paljon odotettua parempi, melkein kesäinen.
Muutakin olen ihmetellyt. En ole vielä tottunut siihen, että autot antavat tietä aina ja vapaaehtoisesti, vaikka heillä olisi vihreät valot. Myös erikoista ovat ilmaiset lahjapaperit ja -narut kaupoissa, jopa Vínbúðinissa eli Alkossa. Tänään kauppakeskuksessa oli tarjolla 12 eriväristä narua ja lukuisia papereita. Mitä ihmettä ihmiset täällä oikein paketoivat?
Nyt pakkaamaan, tosin ei paketteja vaan lämpimiä vaatteita ja isoa kasaa filmiä. Voi tulla hiljainen viikko täällä blogin puolella, hylkään rakkaan koneeni toisen suomalaisneidon hyvään huolenpitoon reissun ajaksi.
Sjáumst, nähdään!
Tänään on haettu virastosta sosiaaliturvatunnusta, mikä sujui paljon odotettua nopemmin, etsitty makuupusseja, jotka olivat paljon odotettua kalliimpia ja ihmetelty säätä, joka oli paljon odotettua parempi, melkein kesäinen.
Muutakin olen ihmetellyt. En ole vielä tottunut siihen, että autot antavat tietä aina ja vapaaehtoisesti, vaikka heillä olisi vihreät valot. Myös erikoista ovat ilmaiset lahjapaperit ja -narut kaupoissa, jopa Vínbúðinissa eli Alkossa. Tänään kauppakeskuksessa oli tarjolla 12 eriväristä narua ja lukuisia papereita. Mitä ihmettä ihmiset täällä oikein paketoivat?
Nyt pakkaamaan, tosin ei paketteja vaan lämpimiä vaatteita ja isoa kasaa filmiä. Voi tulla hiljainen viikko täällä blogin puolella, hylkään rakkaan koneeni toisen suomalaisneidon hyvään huolenpitoon reissun ajaksi.
Sjáumst, nähdään!
maanantai 23. elokuuta 2010
101 Reykjavík
Vähän pelottavaa, että nyt on vasta elokuu ja olen tänään pukenut päälle kerralla lähes kaikki lämpimät vaatteeni ja melkein menettänyt piponi järkyttävässä myrskytuulessa. Ihailinkin 300 euron lämpimiä talvikenkiä kaupan ikkunasta, ihan vain käytännöllisyyden nimissä, kröhöm…
Mutta tuulesta huolimatta, tämä on ihana kaupunki. Matalia, värikkäitä taloja, outoja sisäpihoja ja paljon kissoja.
Eilen oli Menningarnótt, kulttuuriyö. Meno oli melkein kuin Helsingissä taiteiden yönä: kadut täynnä vähäpukeisia teinejä, lavalla esiintymässä paikallinen Katri Helena ja Danny, baarissa laumoittain hipstereitä tanssimassa (tosin hiphoppia, omituinen yhdistelmä). Ja upea ilotulitus, jonka hurjan puhurin takia liikkui aivan päidemme yläpuolelle ja valui alas kuin värikäs sade.
Eilen kaduilla mahtui hädin tuskin kävelemään. Tänään siellä ei ollut ketään, paitsi paljon vaihtareita ja muutama turisti. Illalla menimme Háskólabíóon. Tila on päivisin yliopistoni luentosali ja iltaisin leffateatteri. Aivan kuten lukuisat ihanat kahvilat muuttuvat täällä illalla baareiksi. Todellista tilojen hyötykäyttöä.
Rakastan muutenkin islantilaisten asennetta. Ostimme leffalippuja ja myyjä myi ensin paikat väärään leffaan. Kun sanoimme asista, hän sanoi, että ei se mitään - menette vain väärien lippujen kanssa oikeaan saliin. Eikä lopulta kukaan edes kysynyt lippuja. Joko ihmisten rehellisyyteen uskotaan tai sitten ei ole varaa palkata ketään ovelle. Tai ehkä vähän kumpaakin.
Mutta tuulesta huolimatta, tämä on ihana kaupunki. Matalia, värikkäitä taloja, outoja sisäpihoja ja paljon kissoja.
Eilen oli Menningarnótt, kulttuuriyö. Meno oli melkein kuin Helsingissä taiteiden yönä: kadut täynnä vähäpukeisia teinejä, lavalla esiintymässä paikallinen Katri Helena ja Danny, baarissa laumoittain hipstereitä tanssimassa (tosin hiphoppia, omituinen yhdistelmä). Ja upea ilotulitus, jonka hurjan puhurin takia liikkui aivan päidemme yläpuolelle ja valui alas kuin värikäs sade.
Eilen kaduilla mahtui hädin tuskin kävelemään. Tänään siellä ei ollut ketään, paitsi paljon vaihtareita ja muutama turisti. Illalla menimme Háskólabíóon. Tila on päivisin yliopistoni luentosali ja iltaisin leffateatteri. Aivan kuten lukuisat ihanat kahvilat muuttuvat täällä illalla baareiksi. Todellista tilojen hyötykäyttöä.
Rakastan muutenkin islantilaisten asennetta. Ostimme leffalippuja ja myyjä myi ensin paikat väärään leffaan. Kun sanoimme asista, hän sanoi, että ei se mitään - menette vain väärien lippujen kanssa oikeaan saliin. Eikä lopulta kukaan edes kysynyt lippuja. Joko ihmisten rehellisyyteen uskotaan tai sitten ei ole varaa palkata ketään ovelle. Tai ehkä vähän kumpaakin.
perjantai 20. elokuuta 2010
Tehtävälista
Nyt on viimeinen päivä täällä Núpurissa, nyyh!
Tänään täytyy vielä:
- tunkea melkein tuplamäärä tavaraa rinkkaan, joka oli ratkeamispisteessä jo tänne tullessa.
- tehdä paljon lisää kuperkeikkoja. Olen kehittänyt tästä jonkinlaisen manian, erityisen hauskaa pyöriminen on sohvan selkänojan yli. Ja niityllä alamäkeen tietenkin.
- vierailla vielä kerran kuntosalilla, jossa kummittelee ja tyhjässä uima-altaassa.
- olla aika surullinen, koska ihanat kolme viikkoa on kohta ohi.
- miettiä kauhulla, milloin seuraavan kerran ehdin nukkua, sillä huomenna on Taiteiden yö Reykjavíkissa ja jotenkin tuntuu, että tänäkään yönä ei paljon ehdi levätä.
Tänään täytyy vielä:
- tunkea melkein tuplamäärä tavaraa rinkkaan, joka oli ratkeamispisteessä jo tänne tullessa.
- tehdä paljon lisää kuperkeikkoja. Olen kehittänyt tästä jonkinlaisen manian, erityisen hauskaa pyöriminen on sohvan selkänojan yli. Ja niityllä alamäkeen tietenkin.
- vierailla vielä kerran kuntosalilla, jossa kummittelee ja tyhjässä uima-altaassa.
- olla aika surullinen, koska ihanat kolme viikkoa on kohta ohi.
- miettiä kauhulla, milloin seuraavan kerran ehdin nukkua, sillä huomenna on Taiteiden yö Reykjavíkissa ja jotenkin tuntuu, että tänäkään yönä ei paljon ehdi levätä.
Hike from hell vol 7765
Eilen oli upean aurinkoinen ilma. Mallorkaveður, mallorcasää, kuten asia ilmaistaan islanniksi suositun lomakohteen mukaan.
Ajattelimme lähteä mukavalle pikku kävelylle lähistön laaksoon. Ihan vain tunnin verran. Ihan vain tasaista tietä.
Meidät kyydittiin autolla tien viereen ja aloitimme reissun rennosti - kipuamalla kivikkoista jyrkkää seinämää ylöspäin. Tuuleekohan Mallorcalla niin kovaa, että on vaikea pysyä pystyssä? Näkymät olivat kyllä kiipeämisen arvoiset ja mustikka-apajat ennen näkemättömät.
Kun pääsimme ylös, päätimme sittenkin laskeutua alas laaksoon. Siellä vastaan tuli puro, jonka yli pääsimme vaivatta. Valitettavasti vesi ei rajoittunut puroon vaan viereinen niitty oli yhtä isoa suota.
Upeat maisemat motivoivat tarpomaan lammikossa ja lopulta saavuimme vesiputoukselle, jota olimme tulleet katsomaan. Veden keskellä näkyi kimalteleva sateenkaari. Lähdimme hoipertelemaan sitä kohti kiviä pitkin. Yhtäkkiä huomasin edelläni menneen tytön lentävän kaaressa niskalleen, kerran ympäri kivikkoiseen puroon. Kuin ihmeen kaupalla hän selvisi tapahtuneesta säikähdyksellä ja märillä vaatteilla. En vieläkään ymmärrä miten.
Soitimme kyyditsijälle, että tulisi hakemaan meidät tien reunasta. Valitettavasti sitä ennen oli yritettävä päästä sinne.
Muiden sukat olivat jo litimärät suovaelluksesta, mutta omani vielä kuivat vaelluskenkien, oi ihanien vaelluskenkien, ansiosta. Edessä oleva joki oli jotenkin ylitettävä ja päätin tehdä sen ilman kenkiä. Huono idea. Puolessa välissä tuntui kuin joku tunkisi veitsiä varpaisiin. Todella yllättävää, kun jaloissa virtaa jäätiköltä vettä.
Sitten puhelin soi. Kyytimme olisi tiellä viidessä minuutissa. Äkkiä kengät jalkaan ja kovaa vauhtia eteenpäin, yllättäen jyrkkää ylämäkeä. Pitkää ylämäkeä. Loputonta ylämäkeä.
Puoliksi konttaamalla pääsimme tienpientareelle, autoon, hotellille ja suihkuun. Ja opiskelemaan tämän päiväiseen kokeeseen.
Minneköhän sitä seuraavaksi vaeltaisi?
Ajattelimme lähteä mukavalle pikku kävelylle lähistön laaksoon. Ihan vain tunnin verran. Ihan vain tasaista tietä.
Meidät kyydittiin autolla tien viereen ja aloitimme reissun rennosti - kipuamalla kivikkoista jyrkkää seinämää ylöspäin. Tuuleekohan Mallorcalla niin kovaa, että on vaikea pysyä pystyssä? Näkymät olivat kyllä kiipeämisen arvoiset ja mustikka-apajat ennen näkemättömät.
Kun pääsimme ylös, päätimme sittenkin laskeutua alas laaksoon. Siellä vastaan tuli puro, jonka yli pääsimme vaivatta. Valitettavasti vesi ei rajoittunut puroon vaan viereinen niitty oli yhtä isoa suota.
Upeat maisemat motivoivat tarpomaan lammikossa ja lopulta saavuimme vesiputoukselle, jota olimme tulleet katsomaan. Veden keskellä näkyi kimalteleva sateenkaari. Lähdimme hoipertelemaan sitä kohti kiviä pitkin. Yhtäkkiä huomasin edelläni menneen tytön lentävän kaaressa niskalleen, kerran ympäri kivikkoiseen puroon. Kuin ihmeen kaupalla hän selvisi tapahtuneesta säikähdyksellä ja märillä vaatteilla. En vieläkään ymmärrä miten.
Soitimme kyyditsijälle, että tulisi hakemaan meidät tien reunasta. Valitettavasti sitä ennen oli yritettävä päästä sinne.
Muiden sukat olivat jo litimärät suovaelluksesta, mutta omani vielä kuivat vaelluskenkien, oi ihanien vaelluskenkien, ansiosta. Edessä oleva joki oli jotenkin ylitettävä ja päätin tehdä sen ilman kenkiä. Huono idea. Puolessa välissä tuntui kuin joku tunkisi veitsiä varpaisiin. Todella yllättävää, kun jaloissa virtaa jäätiköltä vettä.
Sitten puhelin soi. Kyytimme olisi tiellä viidessä minuutissa. Äkkiä kengät jalkaan ja kovaa vauhtia eteenpäin, yllättäen jyrkkää ylämäkeä. Pitkää ylämäkeä. Loputonta ylämäkeä.
Puoliksi konttaamalla pääsimme tienpientareelle, autoon, hotellille ja suihkuun. Ja opiskelemaan tämän päiväiseen kokeeseen.
Minneköhän sitä seuraavaksi vaeltaisi?
keskiviikko 18. elokuuta 2010
Eka keikka
Kerroinkin täällä blogissa aiemmin kuorohoilauksesta vapaaehtoisena aineenani. Olemme harjoitelleet peräti viisi kertaa ja lausumme islantilaisia lyriikoita jo ainakin sinne päin. Olikin ensimmäisen keikan aika Ísafjörðurin keskustassa.
Kello puoli neljän jälkeen keräännyimme keskusaukiolle. Tai oikeastaan Ísafjörðurin ainoalle aukiolle. Tieto esiintymisestä tuli meille yllätyksenä eilen, joten emme olleet harjoitelleet mitään kunnolla. Lauluihin kuuluvat rummut oli varastettu lauantain juhlissa (kuten myös Saksan lippu lipputangosta, mutta se nyt ei luonnollisestikaan liittynyt kuoroon millään tavalla) eli lähtökohdat olivat kohdallaan.
Vartin pituinen esiintyminen meni kuitenkin suhteellisen hyvin ja houkutteli paikalle muiden vaihtareiden ja parvekkeelta kuikuilleiden asukkaiden lisäksi paikallisen kylähullun.
Moisen ponnistuksen jälkeen nukuin tyytyväisenä päiväunet mutta lähdin mukaan iltakävelylle. Täällä ei ole puita lainkaan, vain vuoria, niittyjä ja meri. Hotellin lähellä on kuitenkin pienen pieni kasvitieteellinen puutarha, johon päädyimme. Vehreä keidas vuoren juurella on erikoinen näky. Puutarhan nurmikko ei kärsinyt lukuisista kärrynpyöristä ja kuperkeikoista alamäessä, toisin kuin selkäni.
Kello puoli neljän jälkeen keräännyimme keskusaukiolle. Tai oikeastaan Ísafjörðurin ainoalle aukiolle. Tieto esiintymisestä tuli meille yllätyksenä eilen, joten emme olleet harjoitelleet mitään kunnolla. Lauluihin kuuluvat rummut oli varastettu lauantain juhlissa (kuten myös Saksan lippu lipputangosta, mutta se nyt ei luonnollisestikaan liittynyt kuoroon millään tavalla) eli lähtökohdat olivat kohdallaan.
Vartin pituinen esiintyminen meni kuitenkin suhteellisen hyvin ja houkutteli paikalle muiden vaihtareiden ja parvekkeelta kuikuilleiden asukkaiden lisäksi paikallisen kylähullun.
Moisen ponnistuksen jälkeen nukuin tyytyväisenä päiväunet mutta lähdin mukaan iltakävelylle. Täällä ei ole puita lainkaan, vain vuoria, niittyjä ja meri. Hotellin lähellä on kuitenkin pienen pieni kasvitieteellinen puutarha, johon päädyimme. Vehreä keidas vuoren juurella on erikoinen näky. Puutarhan nurmikko ei kärsinyt lukuisista kärrynpyöristä ja kuperkeikoista alamäessä, toisin kuin selkäni.
maanantai 16. elokuuta 2010
Lumi
10 kilometriä kajakilla! Ei nyt mitenkään liity otsikkoon, mutta oli pakko vähän ylpeillä tänään osittain kaatosateessa tehdystä suorituksesta. Huomenna otsikko saattaa olla "Mikä ei pysty istumaan, nostamaan käsiään ja jonka kaikki vaatteet ovat yhä litimärät?" Vain villi arvaus.
Sen verran juttu liittyy ehkä kuitenkin aiheeseen, että lähdimme matkaan Flateyrin kylästä, jossa tapahtui vuonna 1995 iso lumivyöry. Lumivyöryt ovat yleisiä täällä Länsivuonoilla, koska vuoret ovat todella jyrkkärinteisiä. Flatreyrin vyöry surmasi 20 ihmistä kylässä, jossa oli tuolloin vain 74 asukasta.
Näin pienessä paikassa kaikki siis tuntevat jonkun vyöryssä kuolleen, esimerkiksi meitä kyydinneen hotellinomistajan koulukaveri ja tämän koko perhe hautautuivat lumeen.
Täällä Núpurissakin tapahtuu kuulemma joka vuosi lumivyöry, mutta tähän mennessä "vain" yksi talo on koskaan tuhoutunut vyöryissä.
Talvella lunta raivataan pääteiltä ahkeraan, mutta pienemmiltä teiltä, kuten tänne hotelliin vievältä, vain pari kertaa viikossa. Silloin talvirenkaista otetaan vähän ilmaa pois, jotta autolla pystyy ajamaan lumen päällä hautautumatta siihen. Ihan vain vinkiksi.
Flateyri on muuten myös yksi valaanpyyntikeskuksista ja valaita liikkuu lähivesillä paljon. Ainoa valashavainto tänään tosin oli ravintolan lounaslistalla. Onneksi hampurilaisen sai ilman pihviä.
Sen verran juttu liittyy ehkä kuitenkin aiheeseen, että lähdimme matkaan Flateyrin kylästä, jossa tapahtui vuonna 1995 iso lumivyöry. Lumivyöryt ovat yleisiä täällä Länsivuonoilla, koska vuoret ovat todella jyrkkärinteisiä. Flatreyrin vyöry surmasi 20 ihmistä kylässä, jossa oli tuolloin vain 74 asukasta.
Näin pienessä paikassa kaikki siis tuntevat jonkun vyöryssä kuolleen, esimerkiksi meitä kyydinneen hotellinomistajan koulukaveri ja tämän koko perhe hautautuivat lumeen.
Täällä Núpurissakin tapahtuu kuulemma joka vuosi lumivyöry, mutta tähän mennessä "vain" yksi talo on koskaan tuhoutunut vyöryissä.
Talvella lunta raivataan pääteiltä ahkeraan, mutta pienemmiltä teiltä, kuten tänne hotelliin vievältä, vain pari kertaa viikossa. Silloin talvirenkaista otetaan vähän ilmaa pois, jotta autolla pystyy ajamaan lumen päällä hautautumatta siihen. Ihan vain vinkiksi.
Flateyri on muuten myös yksi valaanpyyntikeskuksista ja valaita liikkuu lähivesillä paljon. Ainoa valashavainto tänään tosin oli ravintolan lounaslistalla. Onneksi hampurilaisen sai ilman pihviä.
lauantai 14. elokuuta 2010
Kolme juttua, joita ei yhdistä paljon mikään
1) Kaupat eivät ole kovin erikoistuneita täällä. Paikallisessa pikaruokaravintolassa myydään pitsan ja hampurilaisten lisäksi muun muassa ukulelen kieliä, sähkökitaroita, kännykkäliittymiä ja vuokrataan leffoja. Apteekeista taas saa lääkkeitä, sukkahousuja, ripsientaivuttimia ja pehmoleluja.
2) Tyhjäkäynti on (valitettavasti) suosiossa. Eilen illalla odottelimme bussissa lähtöä ennätykselliset 35 minuuttia, moottori käynnissä ja ovet auki. Vartti odottelua moottorin huristessa on ihan arkipäivää.
3) Islantilaiset leffat ovat suomalaiseen makuun. Melankoliaa, mustaa huumoria ja paljon viinaa. Suosittelen kipittämään videovuokraamoon ja hakemaan mahtavan Nói Albinói -leffan hyllystä. Osa kohtauksista on kuvattu tämänhetkisessä naapurikylässäni, þingeyrissä.
2) Tyhjäkäynti on (valitettavasti) suosiossa. Eilen illalla odottelimme bussissa lähtöä ennätykselliset 35 minuuttia, moottori käynnissä ja ovet auki. Vartti odottelua moottorin huristessa on ihan arkipäivää.
3) Islantilaiset leffat ovat suomalaiseen makuun. Melankoliaa, mustaa huumoria ja paljon viinaa. Suosittelen kipittämään videovuokraamoon ja hakemaan mahtavan Nói Albinói -leffan hyllystä. Osa kohtauksista on kuvattu tämänhetkisessä naapurikylässäni, þingeyrissä.
torstai 12. elokuuta 2010
Fisuista
Eilen piipahdimme missäs muualla kuin kalatehtaassa. Haju oli muiden mukaan kammottava, itse kuljeskelin nuhanenäisenä tyytyväisenä haistamatta mitään. Hyvä ajoitus!
Tehdas oli kolmen kuukauden pakkotauolla, koska turskaa ei ole pyydetty tarvittavalla tahdilla. Näimmekin siis kalojen sijaan paljon laatikoita, metallisia vempeleitä ja linjastoja.
Kalaa tuotetaan aikamoisella tehokkuudella. Fileeraajan eteen valuu kaloja liukuhihnalta ja ylijäämäosat käytetään muihin kalatuotteisiin. Muusattu kalamassa ruiskutetaan sisään kalapihveihin ohuita neuloja pitkin, joita oli linjastolla tuhansia. Kalojen päät taas kaupataan suolattuina Nigeriaan, jossa kalanpääkeitto on suosittu herkkuruoka.
Islantilainen herkku on puolestaan kuivattu kala, jota voi hyvin hyödyntää myös lyömäaseena, sen verran kovaa tekoa se on.
Tehdas oli kolmen kuukauden pakkotauolla, koska turskaa ei ole pyydetty tarvittavalla tahdilla. Näimmekin siis kalojen sijaan paljon laatikoita, metallisia vempeleitä ja linjastoja.
Kalaa tuotetaan aikamoisella tehokkuudella. Fileeraajan eteen valuu kaloja liukuhihnalta ja ylijäämäosat käytetään muihin kalatuotteisiin. Muusattu kalamassa ruiskutetaan sisään kalapihveihin ohuita neuloja pitkin, joita oli linjastolla tuhansia. Kalojen päät taas kaupataan suolattuina Nigeriaan, jossa kalanpääkeitto on suosittu herkkuruoka.
Islantilainen herkku on puolestaan kuivattu kala, jota voi hyvin hyödyntää myös lyömäaseena, sen verran kovaa tekoa se on.
tiistai 10. elokuuta 2010
Tuhkat Eurooppaan
Islannin postin markkinointiosastolta ei ainakaan innovatiivisuutta ja reagointikykyä puutu. Se kävi ilmi, kun ostin Ísafjördurin kirjakaupasta kortteja ja sain käteeni postimerkit.
Merkissä on kuva euroopankuulusta Eyjafjallajökullin tuhkapilvestä - ja merkkeihin on liimattu ohut kerros tulivuoren tuhkaa.
Eikä näitä ostamiani merkkejä ole tarkoitus minnekkään Islannin sisällä lennättää vaan niissä lukee Bréf til Evrópu - kirje Eurooppaan. Autenttista. Tuhkan lentämisestä Eurooppaan voi joku tässä tapauksessa iloitakin. Islannin sisällekin on oma tuhkakuorrutettu merkkinsä, mutta siitä uupuu kuva tuhkapilvestä.
Itseironiaa ei tunnu muutenkaan puuttuvan. Samoihin aikoihin heinäkuussa merkin kanssa tuli myyntiin muovipullo, jonka sisään voi kääriä kirjeen. Itsekin keväällä odottelin viikkokausia, että hakemukseni yliopistoon menisi perille. Ehkä se olisi ollut nopeammin Islannissa perinteisenä pullopostina.
Merkissä on kuva euroopankuulusta Eyjafjallajökullin tuhkapilvestä - ja merkkeihin on liimattu ohut kerros tulivuoren tuhkaa.
Eikä näitä ostamiani merkkejä ole tarkoitus minnekkään Islannin sisällä lennättää vaan niissä lukee Bréf til Evrópu - kirje Eurooppaan. Autenttista. Tuhkan lentämisestä Eurooppaan voi joku tässä tapauksessa iloitakin. Islannin sisällekin on oma tuhkakuorrutettu merkkinsä, mutta siitä uupuu kuva tuhkapilvestä.
Itseironiaa ei tunnu muutenkaan puuttuvan. Samoihin aikoihin heinäkuussa merkin kanssa tuli myyntiin muovipullo, jonka sisään voi kääriä kirjeen. Itsekin keväällä odottelin viikkokausia, että hakemukseni yliopistoon menisi perille. Ehkä se olisi ollut nopeammin Islannissa perinteisenä pullopostina.
maanantai 9. elokuuta 2010
Mikä haisee lannalta eikä pysty kunnolla istumaan?
Minä, joka ratsastin eilen.
Menimme siis tyttöporukalla tutustumaan islanninhevosiin. Ennen olen ratsastanut vain niin, että olen istua kököttänyt hepan selässä ja se on seurannut edellä kävelevää kaveriaan. Nyt opettelimme jopa miten hevosen saa pysäytettyä. Ihan tarpeellinen tieto, täytyy myöntää.
Kun olimme harjoitelleet aikamme aitauksessa, Miss Finland, Austria, Luxembourg ja Germany lähtivät kierrokselle, joka oli aivan upean mahtavan ihanan hieno. Ylitimme puroja ja vihreitä niittyjä, ympärillä monissa väreissä hehkuvat vuoret. Hevoseni oli aika itsepäinen ja sillä oli koko ajan nälkä - eli vähän kuin minä, joten tulimme hyvin toimeen.
Islanninhevoset ovat onneksi luonteeltaan rauhallisia ja suhteellisen pieniä, mutta ei selästä silti halunnut pudota. Islantiin ei edes saa tuoda muita hevosia. Mondon matkaoppaassa osuvasti sanotaankin, että Taru sormusten herrasta olisi pitänyt kuvata Islannin maisemissa (samaa mieltä), mutta Gandalf olisi ehkä valkoisessa viitassaan näyttänyt koomiselta 135-senttisen tölttäävän issikan selässä.
Tasaisesta töltistä ei kyllä ollut eilen puhettakaan ja tänään siis tuoli ei ole paras ystäväni. Kävimme onneksi lähistöllä Þingeyrin kylässä uimahallissa rentoutumassa. Islantilaiset ovat uimahulluja. Jokaisesta pienestäkin kylästä löytyy uimahalli, jonka vesiä lämmitetään geotermisellä lämmöllä. Þingeyrissä on 200 asukasta eikä edes ruokakauppaa, mutta uimahalli porealtaalla toki. Ja huomaa kyllä, että Islannissa on energiaa vaikka muille jakaa, sillä uima-altaassa oli lämmintä kuin kylvyssä ja porealtaassa vesi jo poltti.
Menimme siis tyttöporukalla tutustumaan islanninhevosiin. Ennen olen ratsastanut vain niin, että olen istua kököttänyt hepan selässä ja se on seurannut edellä kävelevää kaveriaan. Nyt opettelimme jopa miten hevosen saa pysäytettyä. Ihan tarpeellinen tieto, täytyy myöntää.
Kun olimme harjoitelleet aikamme aitauksessa, Miss Finland, Austria, Luxembourg ja Germany lähtivät kierrokselle, joka oli aivan upean mahtavan ihanan hieno. Ylitimme puroja ja vihreitä niittyjä, ympärillä monissa väreissä hehkuvat vuoret. Hevoseni oli aika itsepäinen ja sillä oli koko ajan nälkä - eli vähän kuin minä, joten tulimme hyvin toimeen.
Islanninhevoset ovat onneksi luonteeltaan rauhallisia ja suhteellisen pieniä, mutta ei selästä silti halunnut pudota. Islantiin ei edes saa tuoda muita hevosia. Mondon matkaoppaassa osuvasti sanotaankin, että Taru sormusten herrasta olisi pitänyt kuvata Islannin maisemissa (samaa mieltä), mutta Gandalf olisi ehkä valkoisessa viitassaan näyttänyt koomiselta 135-senttisen tölttäävän issikan selässä.
Tasaisesta töltistä ei kyllä ollut eilen puhettakaan ja tänään siis tuoli ei ole paras ystäväni. Kävimme onneksi lähistöllä Þingeyrin kylässä uimahallissa rentoutumassa. Islantilaiset ovat uimahulluja. Jokaisesta pienestäkin kylästä löytyy uimahalli, jonka vesiä lämmitetään geotermisellä lämmöllä. Þingeyrissä on 200 asukasta eikä edes ruokakauppaa, mutta uimahalli porealtaalla toki. Ja huomaa kyllä, että Islannissa on energiaa vaikka muille jakaa, sillä uima-altaassa oli lämmintä kuin kylvyssä ja porealtaassa vesi jo poltti.
perjantai 6. elokuuta 2010
Extreme
Unohtakaa jo ne iänikuiset benjihypyt ja riippuliidot. Jos haluatte todellista extremeurheilua, kävelkää.
Viikko Islannissa ja olen vaelluksilla muun muassa:
- Ylittänyt leveän puron vain huomatakseni, että olinkin kahden leveän puron välissä jumissa. Ylittänyt vaivalla toisen puron huomatakseni, että olin menossa väärään suuntaan.
- Uponnut nilkkoja myöten liejuun loputtomassa ylämäessä.
- Saanut sähköiskun lammasaidasta, jonka jälkeen kävelyseura puristi aitaa vain testatakseen, kulkeeko siinä todella sähköä.
- Ylittänyt kyseisen sähköaidan, koska portin luona odotti tuijottava pässi, jolla oli valtavat sarvet ja joka seurasi meitä pistävällä katseellaan.
-Joka kerta eksynyt merkityltä polulta, jos sellaisen olen edes löytänyt.
Viikko Islannissa ja olen vaelluksilla muun muassa:
- Ylittänyt leveän puron vain huomatakseni, että olinkin kahden leveän puron välissä jumissa. Ylittänyt vaivalla toisen puron huomatakseni, että olin menossa väärään suuntaan.
- Uponnut nilkkoja myöten liejuun loputtomassa ylämäessä.
- Saanut sähköiskun lammasaidasta, jonka jälkeen kävelyseura puristi aitaa vain testatakseen, kulkeeko siinä todella sähköä.
- Ylittänyt kyseisen sähköaidan, koska portin luona odotti tuijottava pässi, jolla oli valtavat sarvet ja joka seurasi meitä pistävällä katseellaan.
-Joka kerta eksynyt merkityltä polulta, jos sellaisen olen edes löytänyt.
torstai 5. elokuuta 2010
Paluu lapsuuteen
Voi tätä kielikurssielämän autuutta! Aamuisin istumme kiltisti luokassa, mutta iltapäivisin islannin kiemuroihin voi tutustua vähän epäperinteisemmin. Eilen muun muassa hoilasin (epävireisesti) kuorossa Jaakko kultaa (Meistari Jakob), huomenna tutustun popsanoituksiin ja ensi viikolla juoksen kaupunginkirjaston käytävillä islanninkielisten vihjeiden perässä. Ja iltalukemiseksi ostin tietenkin Andrés Öndin, akkarin. Tämän lähemmäksi enää tuskin tässä iässä pääsen ala-asteen kieltenopiskelun kulta-aikoja: ensin piirrettin koira ja kirjoitettiin alle "a dog" (5 minuuttia), sitten väritettiin piirustusta (40 minuuttia).
Eilen olin myös kuuntelemassa luentoa tästä Vestfjardan alueesta. 2/3 islantilaisista asuu nykyään suur-Reykjavíkissa, jonne muuttaa periferioilta jatkuvasti ihmisiä. Vestfjardastakin ovat ihmiset kaikonneet. Täällä eletään todellakin luonnon armoilla, sillä tiet ovat varmasti ajokunnossa vain kesäisin. Elämä pyörii kalan ympärillä: jopa yliopistokeskus Ísafjordurissa on vanhassa kalapakastamossa. Koska elinkeino on niinkin perinteinen, talouskriisi ei ole pahemmin vaikeuttanut elämää täällä toisin kuin Reykjavíkin alueella.
Tosin ei ole helppoa olla riippuvainen yhdestä elinkeinosta. Eräässä Vestfjardan kylässä lopetettiin kalankasvattamo, jolloin kylän 300 asukkaasta 120 menetti työpaikkansa. Muuta työtä on lähes mahdoton löytää ja koska tänne ei kukaan halua muuttaa, talot ovat arvottomia. Koska taloja on yllättäen syttynyt tuleen aika monta, vakuutus antaa enää rahaa vain, jos pätäkällä rakentaa uuden tönön samalle paikalle palaneen tilalle.
Eilen olin myös kuuntelemassa luentoa tästä Vestfjardan alueesta. 2/3 islantilaisista asuu nykyään suur-Reykjavíkissa, jonne muuttaa periferioilta jatkuvasti ihmisiä. Vestfjardastakin ovat ihmiset kaikonneet. Täällä eletään todellakin luonnon armoilla, sillä tiet ovat varmasti ajokunnossa vain kesäisin. Elämä pyörii kalan ympärillä: jopa yliopistokeskus Ísafjordurissa on vanhassa kalapakastamossa. Koska elinkeino on niinkin perinteinen, talouskriisi ei ole pahemmin vaikeuttanut elämää täällä toisin kuin Reykjavíkin alueella.
Tosin ei ole helppoa olla riippuvainen yhdestä elinkeinosta. Eräässä Vestfjardan kylässä lopetettiin kalankasvattamo, jolloin kylän 300 asukkaasta 120 menetti työpaikkansa. Muuta työtä on lähes mahdoton löytää ja koska tänne ei kukaan halua muuttaa, talot ovat arvottomia. Koska taloja on yllättäen syttynyt tuleen aika monta, vakuutus antaa enää rahaa vain, jos pätäkällä rakentaa uuden tönön samalle paikalle palaneen tilalle.
keskiviikko 4. elokuuta 2010
47
Niin monta ötökän puremaa on oikeassa käsivarressani. Vasen puoli on jätetty rauhaan, mutta eiköhän tuossa ole paukamia tarpeeksi yhdelle ihmiselle.
tiistai 3. elokuuta 2010
Maailman rumimman logon palkinto menee...
...ylivoimaisesti islantilaisen halpakauppa Bónuksen kierosilmäiselle possulle.
Ehkä logon on tarkoitus näyttää halvalta kuten mainostamansa kaupan ruuat, jolloin tunnus ajaa kyllä hyvin asiansa. Ikävä vain, että possu loistaa melkein kylässä kuin kylässä idyllisten vuorimaisemien keskeltä ja valtaa katuja ostoskassien kyljissä. No, itsekin olen valitettavasti syyllistynyt possukassin kantamiseen julkisella paikalla.
Säästä rahaa, varaa sviitti
Reykjavíkin pormestariksi äänestettiin vuoden alussa koomikko Jon Gnarr, "the Best Partyn" edustaja. Hän lupasi vaalikampanjassaan muun muassa jääkarhun Reykjavíkin eläintarhaan, ilmaiset pyyhkeet uima-altaille ja Disneylandin lentokentälle. Ilmeistä kypsymistä kriiseihin ja politiikkaan islantilaisilta.
Herra Gnarr on myös asustellut aikanaan tässä samassa hotellissa, jossa käyn kielikurssia. Kun Gnarr valittiin pormestariksi, nimesi hotellin omistaja hänen entisen huoneensa pormestarin sviitiksi: siitä tuli koko paikan halvin huone.
Herra Gnarr on myös asustellut aikanaan tässä samassa hotellissa, jossa käyn kielikurssia. Kun Gnarr valittiin pormestariksi, nimesi hotellin omistaja hänen entisen huoneensa pormestarin sviitiksi: siitä tuli koko paikan halvin huone.
Todella kaukana ihan kaikesta
Nyt ollaan kielikurssilla, josta ei niin vain paeta, paitsi ehkä jonkun eksyneen lampaan selässä.
Ajoimme eilen bussilla koko päivän pitkin kiemuraisia vuoristoteitä Ísafjordurin kaupunkiin Islannin luoteisosaan. Sieltä oli edessä vielä kymmenen kilometrin tunneli vuorten ali - yhdellä kaistalla. Kun vastaan tuli autoja, pysähdyttiin pimeään odottelemaan. Sitten vielä pitkin pikkuteitä Núpuriin, jossa on tämä hotelli ja pari tönöä. Satakertaistimme kerralla kylän asukasluvun.
Aamupalalla on saatavilla kalanmaksaöljysnapseja ja majoituksen vieressä on upea mustavalkoinen hiekkaranta. Ísafjordurista löytyy katolinen kirkko omakotitalosta, autotallilla.
Ajoimme eilen bussilla koko päivän pitkin kiemuraisia vuoristoteitä Ísafjordurin kaupunkiin Islannin luoteisosaan. Sieltä oli edessä vielä kymmenen kilometrin tunneli vuorten ali - yhdellä kaistalla. Kun vastaan tuli autoja, pysähdyttiin pimeään odottelemaan. Sitten vielä pitkin pikkuteitä Núpuriin, jossa on tämä hotelli ja pari tönöä. Satakertaistimme kerralla kylän asukasluvun.
Aamupalalla on saatavilla kalanmaksaöljysnapseja ja majoituksen vieressä on upea mustavalkoinen hiekkaranta. Ísafjordurista löytyy katolinen kirkko omakotitalosta, autotallilla.
sunnuntai 1. elokuuta 2010
Kotikaupungissa
Reykjavík! Täällä ollaan.
Lyhyesti päivän tapahtumat: nukuin tuhottoman pitkään 11 tuntisen bussimatkan uuvuttamana, kävin vakoilemassa tulevaa kämppääni (ihanalla paikalla!), söin ihan mahtavan vegehampurilaisen diskopallon alla ja totesin, että jos tekisin omaa lehteä, haluaisin sen olevan ihan kuin Reykjavík Grapevine.
Löysin jo vaikka mitä ihania putiikkeja, joihin pujahdan kunhan palaan tänne takaisin kolmen viikon kuluttua. Monessa kaupassa on muuten myynnissä Eyjafjallajökull-paitoja, -mukeja ja jopa tulivuoren tuhkaa. Turismi tänne romahti purkauksen takia, joten paras kai myydä aika monta t-paitaa. Ei sentään yhtä banaalia kuin Thaimaassa nähdyt tsunamikuvakirjat.
Don't fuck with Iceland. We may not have the cash but we have the ash!
Lyhyesti päivän tapahtumat: nukuin tuhottoman pitkään 11 tuntisen bussimatkan uuvuttamana, kävin vakoilemassa tulevaa kämppääni (ihanalla paikalla!), söin ihan mahtavan vegehampurilaisen diskopallon alla ja totesin, että jos tekisin omaa lehteä, haluaisin sen olevan ihan kuin Reykjavík Grapevine.
Löysin jo vaikka mitä ihania putiikkeja, joihin pujahdan kunhan palaan tänne takaisin kolmen viikon kuluttua. Monessa kaupassa on muuten myynnissä Eyjafjallajökull-paitoja, -mukeja ja jopa tulivuoren tuhkaa. Turismi tänne romahti purkauksen takia, joten paras kai myydä aika monta t-paitaa. Ei sentään yhtä banaalia kuin Thaimaassa nähdyt tsunamikuvakirjat.
Don't fuck with Iceland. We may not have the cash but we have the ash!
Tilaa:
Kommentit (Atom)