Voi tätä kielikurssielämän autuutta! Aamuisin istumme kiltisti luokassa, mutta iltapäivisin islannin kiemuroihin voi tutustua vähän epäperinteisemmin. Eilen muun muassa hoilasin (epävireisesti) kuorossa Jaakko kultaa (Meistari Jakob), huomenna tutustun popsanoituksiin ja ensi viikolla juoksen kaupunginkirjaston käytävillä islanninkielisten vihjeiden perässä. Ja iltalukemiseksi ostin tietenkin Andrés Öndin, akkarin. Tämän lähemmäksi enää tuskin tässä iässä pääsen ala-asteen kieltenopiskelun kulta-aikoja: ensin piirrettin koira ja kirjoitettiin alle "a dog" (5 minuuttia), sitten väritettiin piirustusta (40 minuuttia).
Eilen olin myös kuuntelemassa luentoa tästä Vestfjardan alueesta. 2/3 islantilaisista asuu nykyään suur-Reykjavíkissa, jonne muuttaa periferioilta jatkuvasti ihmisiä. Vestfjardastakin ovat ihmiset kaikonneet. Täällä eletään todellakin luonnon armoilla, sillä tiet ovat varmasti ajokunnossa vain kesäisin. Elämä pyörii kalan ympärillä: jopa yliopistokeskus Ísafjordurissa on vanhassa kalapakastamossa. Koska elinkeino on niinkin perinteinen, talouskriisi ei ole pahemmin vaikeuttanut elämää täällä toisin kuin Reykjavíkin alueella.
Tosin ei ole helppoa olla riippuvainen yhdestä elinkeinosta. Eräässä Vestfjardan kylässä lopetettiin kalankasvattamo, jolloin kylän 300 asukkaasta 120 menetti työpaikkansa. Muuta työtä on lähes mahdoton löytää ja koska tänne ei kukaan halua muuttaa, talot ovat arvottomia. Koska taloja on yllättäen syttynyt tuleen aika monta, vakuutus antaa enää rahaa vain, jos pätäkällä rakentaa uuden tönön samalle paikalle palaneen tilalle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti