Hassua, että keskeltä Atlanttia löytyy ihania suomalaisia. Tai ei se niin ihmeellistä ole kuin se, että olen tutustunut niistä kahteen aivan erityisen ihanaan. Sumiseuroissamme ei ole koskaan tylsää. Ja yksi asia on sen lisäksi varmaa: kakkua syödään aina. Tänään otin tauon epätoivoisesta esseen väkertämisestä yhdeksän tuntia ennen deadlinea ja lähdin tapaamaan sumityttöjä. Toisin sanoen söimme suklaajuustokakkua ja yllättäen viereiset pöydät tyhjenivät (jälleen) kahvilassa. Se ei varmaan johdu naurunremakoista tai yleisestä hysteriasta, joka tuntuu meitä seuraavan. Syytän sokerihumalaa.
Harvojen ihmisten kanssa voi puhua kakuista pari tuntia putkeen ja yhdistää leivonnaisia aiheeseen kuin aiheeseen. Päivän tapaamiseen kuului pakollisen kakun lisäksi myös Suomi-ekskursio Eymundssonin kirjakauppaan, jossa Sofi Oksanen oli kirjoittamassa nimmareita Hreinsuniin eli Puhdistukseen (jossa muuten on ihan mielettömän hienot kannet. Mallia siitä, suomalaiset kirjantekijät!). Juuri kun olimme kirjanostojahkailun jälkeen hakemassa nimmaria lahjakirjaan, Sofi käveli takahuoneeseen, joten ajoitus ei ollut ihan kohdillaan. Onneksi myös katosta roikkuneen mainoksen kanssa, jota Sofi koristi, sai hienoja kaverikuvia. Ja saimme sitten nimmarinkin opukseen työntekijän avustamana ja lopulta melkein vahingossa varastimme kirjan. Ai niin, pitääkö kaupoissa nykyään maksaa tavaroista? Se muistui mieleen ennen ulko-ovea, joten tapaaminen ei päättynyt putkaan.Vaikka voisihan toivotonta esseen kirjoittamista huonossa tekstissä nimittää henkiseksi putkaksi. Mutta se olisi jo todella syvältä sellainen teksti, joten en nimitä sitä siksi, ainakaan julkisesti.
Mutta se kirottu essee on valmis. Tai ei valmis mutta opettajalle lähetetty. No, onpahan taas jotain uutta mitä hävetä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti